*

Sauli Ahvenjärvi Henkilökohtaisia kannanottoja ajan ilmiöihin ja tapahtumiin

Kaikki blogit puheenaiheesta Sote -uudistus

Suomessa jatkuu julkisen vallan ohjaama ja rahoittama terveydenhuolto

Illan A-talk –ohjelmaa katsoessa tuntui siltä, että vasemmistoliiton  mukaan Suomessa loppuu  sote- uudistuksen myötä julkisen vallan ohjaama ja rahoittama sekä valvoma terveydenhoito.

Sotesta sataa seteleitä

Sote-uudistus nytkähti eilen taas ison askelen eteenpäin, kun hallitus teki ratkaisun sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapauden yksityiskohdista. Paketti lähetetään seuraavaksi lausunnoille kommentointita varten.

On hienoa, että asia etenee vihdoin. Valinnanvapauden toteutuminen vie koko hallintouudistusta oikeaan suuntaan. Terveyspalvelujen saatavuuteen tämä tuo valtavan muutoksen ja parantaa varmasti palvelujen laatua sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Sote-ratkaisu löytyi sopivasti pyhiksi

Hallitus onnistui keskiviikkoiltana tekemään ratkaisun maakunta-, sote- ja valinnanvapauskysymykseensä. Kokonaisuudesta tiedotettiin eilen hieman kello kahdeksan jälkeen. Iltalehden saamien tietojen mukaan neuvottelut ovat olleet vaikeat, sillä aikataulut ovat pettäneet moneen kertaan ja haastetta on kuulemma riittänyt reippaanlaisesti vielä tänäänkin.

Sote-uudistus markkinoidaan kansalle valinnanvapaudella!

Mielestäni on erikoista, että valinnanvapauden voimalla soteuudistukselle yritetään saada laajaa kannatusta kansan piirissä. Valinnanvapaus ulkoistaa hoidon paremmuuden arvioinnin potilaalle ja tämä ei ole oikein. Kriteerit pitää olla yhtenevät. 

 

Valinnanvapaudesta vielä lisää kritiikkiä!

 

1. Minä mitään valinnanvapautta kaipaa, vaan kaipaan toimivaa perusterveydenhuoltoa kahden pikkupojan isänä!

 

Valinnanvapaus terveyspalveluissa, haittaa vai hyötyä?

Yksi tulevan SOTE-uudistuksen teemoja on ollut asiakkaan valinnanvapauden lisääminen.
Käsittääkseni tämä tarkoittaisi karkeasti yleislääkärin sekä terveyden- ja sairaanhoitajan palveluita, sekä pienempiä kuntoutuspalveluita. Yhteiskunnalle kalliimmat valinnanvapauden piiriin kuuluvat palvelut asiakas saisi valita erikseen palvelu/asiakassetelin tai oman henkilökohtaisen lompakkonsa avulla.

Valtiovarainvaliokunta pelasti äitien päihdekuntoutuksen seitsemännen kerran

Pelastimme eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa seitsemännen kerran päihderiippuvaisten äitien kuntoutuspalvelut lisäämällä ensi vuoden talousarvioon 1 750 000 euroa. Päihdeäitien hoidon turvaamisessa on koko budjettiin nähden kyseessä pieni summa, mutta vaikuttavuudeltaan on lisäraha mittava.

Tiedotimme tänään valtiovarainvaliokunnan hallituspuolueiden jäsenten toimesta sopimistamme muutoksista ensi vuoden valtion talousarvioon.

Ovatko sote-uudistuksen tavoitteet unohtuneet?

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistamista tarvitaan. On hyvä, että monessa sairaanhoitopiirissä uudistustyö on omaehtoisesti jo hyvässä vauhdissa ja oikeilla askelmerkeillä. Samalla maan hallitus rakentaa omaa malliaan valtakunnallisen sote-uudistuksen läpiviemiseksi. Pohjaehdoiksi uudistukselle hallitus on asettanut 18 maakuntaa sekä nyt viimeiseksi laajan valinnanvapauden periaatteen, jonka toteuttamiseksi koko sote-sektori ajettaisiin yritysmaailman muottiin aina palveluja tuottavia kansalaisjärjestöjä myöten.

Suppean soten maakunnat ja pari kaupunkia

Meille on tulossa maakuntien himmeli, jossa on eriarvoisia maakuntia. On yliopistollinen sairaala maakunta, tavallinen maakunta ja suppea maakunta. Suppea maakunta ei poikkea Kemin tai Savonlinnan kaupungista terveyspalvelujen tarjonnan suhteen.

Kainuu, Kanta-Häme, Etelä.Karjala. Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Kymenlaakso ovat tulevaisuudessa ilmeisesti maakuntia joiden painoarvo on sama kuin tavallisen kaupungin, kuten Kemin tai Savonlinnan, jos arvoja mitataan suppean päivistysvalmiuden kautta.

Sote- ja maakuntauudistuksella arvaamattomat vaikutukset tukipalveluihin

Viekö maakunta kunnilta myös siivoojat ja keittäjät?

Kuntien rooli tulevaisuudessa tulee muuttumaan maakuntauudistuksen myötä. Kunnissa pohditaan parhaillaan käytännön toiminnan organisoimista kuten sitä, miten kunnat huolehtivat jatkossa omien tukipalvelujensa kuten tietohallinnon, talous- ja palkkahallinnon tai vaikkapa siivous- ja ruokahuollon järjestämisestä ja tuottamisesta.

 

SOTE:lle käy, kuin maahanmuutto bisnekselle ?!

Pahasti näyttää (eilinen tv-keskustelu) olevan SOTE asiat poliittisella eliitillä sekaisin. Saattaapi olla, että käy niin kuin kuntapolitiikoille, kun alkoivat tehdä maahanmuuttajilla bisnestä, johon oivan esimerkin antoi pääministeri Sipilä yhtiöittämällä oman Kempeleen kotinsa.

Sipilä otti pakkia "turvallisuussyillä", mutta muut kuntaporvarit perustivat valtion rahoilla keskuksia, kuin sieniä sateella. MOT-kertoi, että palvelut asiakasta kohti tuli maksamaan yksityisessä keskuksissa asiakas/yö enemmän. kuin nukkuminen Helsingin tai Brysselin kalliimmissa hotelleissa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä