Plan B: lähikunta-aluekunta -malli?

Hallituksen vahvoihin
peruskuntiin nojaavalla kuntauudistuksella on hyvä lähtökohta,
sillä kaikki Suomessa puoluekannasta riippumatta ymmärtävät ja
myöntävät kuntakentän rakenneuudistuksen välttämättömyyden.
Nykyisillä rakenteilla peruspalveluiden tuotanto ajautuu ennen
pitkää kriisiin. Palvelut on pystyttävä tuottamaan tehokkaammin.
Rakenneuudistusta tarvitaan myös siksi, että pienimpien ja
köyhimpien kuntien rahkeet eivät yksinkertaisesti riitä kaikkien
palveluiden tuottamiseen.

On päivänselvää, että
tekeviä käsiä ei voi etenkään hoiva- ja opetusalalla vähentää.
Lisää tehokkuutta on saatava hallintoa karsimalla, toimintatapoja
kehittämällä, uutta tekniikkaa hyödyntämällä ja turhaa
sääntelyä karsimalla. Yksi tapa poistaa rakenteista
päällekkäisyyksiä ja leventää harteita on niputtaa kuntia
yhteen kuntaliitoksilla. Valitettavasti kuntakentässä on paljon
kuntaliitosten vastustusta ja rakenneuudistus on edennyt kovin
hitaasti. Kunnan itsenäisyys nähdään itseisarvona, jota pitää
puolustaa. Se onkin hyvin ymmärrettävää ja hyvin inhimillistä.
Mutta ei aina kovin järkevää.

Kuntia pitää motivoida
vapaaehtoisiin kuntaliitoksiin. Valitettavasti valtion porkkanapussi
on tällä kertaa kovin laiha. Toinen motivointikeino on keppi.
Jonkinlaisen kepin virkaa toimittaa valtionosuusuudistus – ainakin
Satakunnan kuntia aiotaan kepittää oikein kunnolla! Mutta jos sekään ei
riitä, on pakko käyttää pakkoa. Tätä mahdollisuutta kaavaillaan
kriisikuntien lisäksi myös isojen kaupunkien kehyskuntien varalle.
Mutta nytpä kaikki ovat tällaisia pakkoliitoksia vastaan. Minäkin
olen. Pakkoliitokset ovat osoittautumassa poliittisesti mahdottomiksi
ja kaiken lisäksi ne saattavat hyvinkin olla perustuslain vastaisia.

Voi olla, että edellä
kuvattujen ongelmien takia kuntaliitosten tie ei johda toivottuun
tulokseen. Silloin jää vaihtoehdoksi ottaa kunnilta pois tehtäviä
ja siirtää niitä ylikunnallisille toimijoille. Tämähän on
perusajatus Keskustan kotikunta-maakuntamallissa, perussuomalaisten
peruskunta-piirikuntamallissa ja kokoomusseitsikon
piirikuntamallissa. Mutta omat ongelmansa on näissäkin malleissa. Miten saada ylikunnallinen palvelun
järjestäjä vastuuseen myös palvelutuotannon rahoituksesta ja
miten turvata kansalaisten oikeudenmukainen edustus päätöksenteossa?
Näitä malleja olisikin täydennettävä Ruotsin tapaan alueellisen toimijan
rahoitusvastuulla, sitä tukevalla verotusoikeudella ja suoralla
vaalilla valitulla päätöksentekoelimellä. Olkoon tällaisen
mallin nimi ”lähikunta-aluekunta” -malli.

Pohdiskelen näitä ihan
vaan siltä varalta, että menossa oleva kuntauudistus ei jostain syystä
onnistuisikaan. Toivottavasti onnistuu.

sauliahvenjarvi
Kristillisdemokraatit Rauma

ex-kansanedustaja (KD) Raumalta, tekniikan tohtori, yliopettaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu