*

Sauli Ahvenjärvi Henkilökohtaisia kannanottoja ajan ilmiöihin ja tapahtumiin

Tällainenko on eurokriisin ratkaisu?

Viime syksynä totesin eräässä lehtihaastattelussa, että länsimainen demokratia sopii huonosti velkakriisin taltuttamiseen. Vaadittavat ikävät päätökset jäävät helposti joko tekemättä tai toteuttamatta. Ja sitten kun muuta keinoa ei ole, tulee keskuspankki lopulta apuun ja velat syötetään inflaatiolle. Tuota ennustetta ei ole tarvinnut muuttaa. Puheet ja muutkin oireet setelirahoituksen käyttöönotosta ovat viime aikoina vain lisääntyneet. Säästöpankkiryhmä esimerkiksi povasi tuoreessa markkinakatsauksessaan eurokriisin taltuttamisen keinoksi hallittua inflaatiota, koska ”se on vähiten kivulias ja poliittisesti helpoin ratkaisu”. Samoilla linjoilla ovat olleet eräät muutkin keskustelijat. Juuri niin.

 

Kuten tunnettua, setelirahoituksen seurauksena euron arvo heikkenisi ja inflaatio nousisi. Suomessa inflaatio voisi Säästöpankkien arvion mukaan ylittää jopa 5 %:n rajan. Tuossa tilanteessa velkojen reaalinen arvo vähitellen kutistuu, mutta samoin käy valitettavasti myös säästöjen ja todennäköisesti myös monien palkkojen ja eläkkeiden ostovoiman. Yletöntä velkaantumista kannattaa välttää, sillä korot lähtevät ennemmin tai myöhemmin myös nousuun. Jos kaikki menee hyvin, sulavat ylisuuret velat siedettävälle tasolle, valuutan heikkenemisen myötä euroalueen kilpailukyky vahvistuu ja talouden pyörät lähtevät taas pyörimään.

 

Vaikuttaa hyvältä konstilta. Mutta ongelmaton ei sekään ole. Inflaatioon sisältyy aina varallisuuden siirtoa, joka ei ole tasapuolista. Jotkut pääsevät hyötymään toisten kustannuksella. Velkainen voittaa ja säästäväinen häviää. Inflaatiolla on lisäksi ikävä taipumus karata käsistä. Maailman talousnäkymät ovat nyt onneksi sellaiset, että nopeasta inflaatiosta ei ole ainakaan lähiaikoina vaaraa. Toivottavasti näin on jatkossakin, sillä historian esimerkit inflaation karkuun pääsemisestä ovat todella karuja.

 

Mutta miten tämä käytännössä tehdään? Toimivaa eurokriisin taltuttamisen keinoa on etsitty pitkään ja hartaasti, mutta nyt alkaa viimein uskottava resepti hahmottua. Julkisessa keskustelussa on vilahdellut malli, joka avaisi mahdollisuuden keskuspankkirahoituksen käytölle samalla pakottaen kriisimaat talouden tervehdyttämiskuurille. Nämä ovat juuri ne elementit, joilla kriisi voisi ratketa. Keskuspankkirahaa tarvitaan erityisesti isoimpien ongelmamaiden lyhyen aikavälin likviditeettiongelmien ja luottamuspulan (korkojen) hoitamiseen. Talouden tervehdyttämistoimet taas ovat välttämättömiä velkaantumisen taittamiseksi pitemmällä aikavälillä.

 

Kuvio olisi yksinkertaistettuna tällainen: Kriisimaa hakee rahapulaansa lainaa euroalueen vakautusmekanismilta, EVM:ltä. Lainan saamisen ehdoksi asetetaan avunsaajamaan talouden tervehdyttämisohjelman toimeenpano. Keskuspankki rahoittaa tukioperaation ostamalla EVM:ltä edelleen sen hankkimat velkapaperit. Keskuspankkirahoitus hoidettaisiin siis jälkimarkkinaostona jo toteutetuneelle lainausoperaatiolle.

 

Ei hullumpaa. Tarvittava raha tulee EKP:n taskuista, ja sieltähän eivät eurot lopu kesken. Vaikka kaikki euromaat ovat tietenkin osallisia EKP:n operaatioissa oman kansallisen keskuspankkinsa kautta, ei esimerkiksi Suomen tarvitsisi lisätä valtion budjettivarojen sitoutumista kriisimaiden auttamisoperaatioihin. Tämä helpottaisi oleellisesti poliittista painetta niissä maissa, jotka ovat auttajan roolissa. Epäluotettava ja tähän tautiin huonosti sopiva demokraattinen päätöksentekojärjestelmä olisi siis pelattu osittain kuviosta ulos.

 

Mutta pidemmällä tähtäimellä kriisimaiden talouden tervehdyttämisohjelmien onnistuminen on kaiken A ja O. Muuten homma vesittyy ja velkaantuminen vain jatkuu. Siksi esimerkiksi Kreikalle näinä päivinä annettavat vastaukset sen aneluihin tervehdyttämisohjelman lievennyksistä ovat erityisen tärkeitä. Miten käy, jos Kreikan kohdalla sorrutaan sopimusten oikomiseen? Uskooko sen jälkeen enää kukaan, että sovituista ohjelmista koskaan pidettäisiin kiinni!

 

Helppoa tietä ei eurokriisin taltuttamiseen ole olemassa. Sopeuttaminen vaatii monta ikävää päätöstä ja prosessi voi kestää vielä vuosia. Mutta tunnelin päässä näkyy jo hieman valoa...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat