Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Osallistuin alkuviikosta Tanskassa pidettyyn Euroopan maiden parlamenttien EU-asioita käsittelevien valiokuntien yhteistyöelimen COSAC'in puolivuotiskokoukseen. Nimekkääseen alustajakaaartiin kuului useita EU-komissareja ja mm. Tanskan pääministeri. Viimeksi mainitun erinomaisen puheenvuoron yksi teema oli Euroopan nuorisotyöttömyys ja sen torjuminen. Monessa muussakin...
Nokian tulos romahti. Yhtenä keskeisenä syynä on Nokian älypuhelinmyynnin heikko kehitys. Tämä ei ole mikään yllätys. Itselläni on noin vuoden ajan ollut käytössä Nokian E7 -älykapula. Entisenä tuotekehittelijänä totesin kohta puhelimen saatuani, että tämä vehje on keskeneräinen tuote, suoranainen katastrofi! E7 -mallin toiminnassa oli niin paljon puutteita, että ...
Pääsiäinen on iloisten uutisten aikaa. Tänä vuonna jo pääsiaisen alla kantautui Satakunnan pohjoisosiin hyviä viestejä valtioneuvoston päätöksistä. Talousmyrskyjen riepotteleman valtiontaloutemme tuhovaikutukset ohittivat Kankaanpään seutukunnan varsin kohtuullisin vaikutuksin. Lakkautusspekulaatioiden kohteina olivat niin SAMK:n taidekoulutus Kankaanpäässä kuin Niinisalon...
Eduskunta keskusteli tänään pitkästä aikaa vaalijärjestelmän uudistamisesta. Kerrataanpa nykyisen järjestelmän ongelmat, joita on kaksi, tai oikeastaan kolme: Ongelma 1: Pienissä vaalipiireissä äänikynnys on kohtuuttoman korkea. Esimerkiksi Satakunnassa vaaditaan yli kymmenen prosentin ääniosuus yhden ehdokkaan läpimenoon. Isoille puolueille tämä ei ole ongelma,...
Yritys- ja koulutussektorilta kuuluu valituksia siitä, että Suomen julkisrahoitteisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kenttä on sekava ja hajanainen. Todellakin, lusikoita sopassa riittää. Kokkeina häärivät ministeriöiden, yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, Suomen akatemian, TEKESin ja monien tutkimuslaitosten lisäksi mm. alueelliset kehitysyhtiöt, ELY-keskukset ja...
Hallituksen pitäisi surkeasti saada aikaan kuntauudistus, mutta homma ei todellakaan ole helppo. Itse asiassa yhtälö näyttää lähes ratkaisemattomalta. Uudistuksen tarve toki on kaikille selvä. Taustalla on periaatteessa kaksi tekijää: 1) kuntien kyky järjestää palveluita vaihtelee suuresti, mistä syystä kansalaiset ovat eriarvoisessa asemassa 2) palveluiden tuotanto...
Tulin pitäneeksi aika pitkän tauon blogin kirjoittamisessa. Syynä ei niinkään ollut sanottavan puute, vaan ennen kaikkea se, että nettikeskustelun yleinen taso ja tyyli vei motiivin kirjoittamiselta. Nyt yritän uudestaan. Ajankäytöllisistä syistä en voi käydä aktiivista keskustelua tällä blogipalstalla, mistä syystä tällä kertaa näitä kirjoituksia ei voi kommentoida. Jos kirjoitukset herättävät...
Euroryhmän puheenjohtaja Juncker esittää, että Kreikan itsemääräysoikeutta on rajoitettava oleellisesti. Kovaa puhetta, mutta itse asiassa Kreikan mahdollisuudet päättää omista asioistaan on jo ylivelkaantumisen myötä muutenkin rajusti kaventunut. Samaa itsemääräämisoikeuden kaventumisen tietä on kuljettu myös Portugalissa ja muissakin maissa, joissa velka ja velkojat ovat päässeet niskan päälle...
Portugali-paketin yhteydessä käydyssä keskustelussa on käynyt ilmi, että EU:n tukipaketeilla pyritään torjumaan ensisijaisesti uutta finanssikriisiä. Tämä on hyväksyttävä tavoite, sillä uusi 2008 syksyn kaltainen kriisi voisi maksaa Suomelle kymmeniä miljardeja euroja. Mutta mikä tuon kriisin nyt sitten panisi alulle? Vastaus on yksinkertainen: sijoittajat, jotka ovat olettaneet valtioiden...
Vaalikoneista on tullut eduskuntavaalien riesa. Mitä ihmeellisimmät puljut tyrkyttävät ehdokkaille omia vaalikoneitaan. Ja tunnolliset ehdokkaat vastaavat, äänten toivossa. Ja yrittävät vastatessaan arvuutella, että minkähänlaisista painotuksista tämän vaalikoneen taustalla oleva porukka tykkäisi. Ehdokkaiden vastauksissa voi olla paljonkin "filunkia". Vaalien allahan on kiusaus sortua...
EU:n kriisirahaston kasvattamisesta on päästy alustavaan sopimukseen. Hyvä uutinen? Riippuu siitä, kenen näkökulmasta asiaa katsellaan ja siitä, saadaanko samalla aikaiseksi ne kipeästi tarvittavat pelinsäännöt, joilla kriisin leviäminen ja syveneminen estetään. Sixten Korkman oli tämän illan TV-uutisissa sitä mieltä, että tällaisia pelinsääntöjä ei nyt saatu aikaiseksi. Yritys jäi torsoksi. Jos...
Japanin maanjäristystä seuranneet voimalaonnettomuudet herättävät kysymyksiä ydinvoimaloiden turvallisuudesta. Miten on mahdollista, että reaktorin jäähdytys pettää niin, että reaktoriydin pääsee sulamaan? Fukushiman voimaloiden jäähdytyspumppujen sähkönsyötön varmennuksen puutteet olivat etukäteen tiedossa. Näistä puutteista oli voimalayhtiötä huomautettu useampaan kertaan, mutta turhaan. Eikä...
Joskus on tuskallista oppia tuntemaan omaa rajallisuuttansa. En ollutkaan niin hyvä kuin kuvittelin. Rima putosi. Näitä läksyjä elämä on täynnä. Eikä vähiten siksi, että iän myötä fyysinen ja henkinen suorituskyky väistämättä hiljalleen alenevat. Myös moraalin alueella ikä pakkaa vahvistamaan tietoisuutta omasta vajavaisuudesta. Jos nimittäin suostuu olemaan itselleen rehellinen.Mari Kiviniemi...
Arabimaiden kansannousujen vanavedessä öljyn hinta on maailmanmarkkinoilla pompannut huolestuttavan korkealle. Huolestumista aiheuttaa paitsi oman auton tankkaamisen kallistuminen, myös yleisen talouskehityksen hidastuminen teollisuusmaissa. Nopeasti velkaantuva Suomi tarvitsisi kipeästi taloudellisen nousun tuomia lisäeuroja julkisen talouden kesävyysvajeen paikkaamiseen. Kun katselee puolueiden...
Ensi vaalikausi tulee olemaan Suomessa rakenteellisten muutosten ja tiukan taloudenpidon aikaa. Massiivista, vuositasolla noin 10 miljardin euron, kestävyysvajetta ei kevyillä konsteilla nujerreta. Veronkorotusten lisäksi on pakko läytää uusia tapoja tuottaa julkisia palveluja, koska niiden kysyntä on kasvussa samaan aikaan kun resurssit niiden tuottamiseen niukkenevat. Iso-Britannia on hyvä...
Sauli Ahvenjärvi
Rauma
Kristillisdemokraatit
Kansanedustaja (KD) Raumalta, tekniikan tohtori
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?